Maa joka heräsi -teoksessa kuvataan totta kai myös paraikaa riehuvaa inhimillistä tragediaa. Kniivilä asui viime syksynä jonkin aikaa Arena Lviville, jalkapallostadionille, perustetussa majoituskeskuksessa. Hänen sananvaihtonsa pakolaisten kanssa ovat monin tavoin valaisevia. Ikävän tosia kertomuksia Hersonista, Mariupolista, Butšasta…
Kuitenkin vankinta sisältöä kirjassa on vanhempi aineisto, ihmisten kokemukset ja muistot siitä, miten neuvostoajan paino vähä vähältä hälveni kuin paha uni. Ja siitä, miten Ukraina lopullisesti heräsi.
Ukraina herää. Niin heräävät myös harmaasta metallista rakennetun avaruuslaivan uumenissa. Heidän makuupaikkansa ovat pitkissä riveissä ravintolakannella.
Arena Lviv on jäänne toisesta maailmasta. Se rakennettiin vuonna 2012 pidettyjä jalkapallon EM-kisoja varten. Ylellinen ravintolakerros on nyt sotapakolaisten makuusali. 24-vuotias Anna Nikopolin kaupungista asuu kahden tyttärensä kerrosta ylemmässä, yhdessä stadionin VIP-aitioista.
– Haluan takaisin kotiin. Itkin tänne tultuani koko paikan. Putin haluaa päättää koko maailmasta ja sanoo vapauttavansa meidät jostakin, mutta minä en halua muuta kuin että tämä loppuu, että saamme taas elää kuin ennen.
Tämä kirja kertoo ukrainalaisista, jotka Annan tavoin haluavat vain elää rauhassa. Tämä on heidän kertomuksensa itsenäisen Ukrainan vuosikymmenistä, jotka saivat alkunsa Tšernobylin räjähdyksestä vuonna 1986 ja joille Putin halusi panna pisteen vuonna 2022.
Tämä on myös kirja siitä, miksi ja miten Ukraina ei ole Venäjä. Siitä, miksi Ukrainassa vallanpitäjiä voi arvostella ja vaihtaa vaaleilla.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin väite siitä, ettei Ukraina ole oma itsenäinen valtionsa, on vale. Mailla on kuitenkin pitkä yhteinen historia, ja moni ukrainalainen puhuu venäjää. Mutta mitä ukrainalainen kulttuuri oikein on? Venäjään erikoistuneen ja Ruotsissa työskentelevän Kalle Kniivilän kirjoittama tietokirja Maa joka heräsi (Into 2023) kertoo ukrainalaisista, jotka haluavat vain elää rauhassa. Kirja valottaa Tšernobylin räjähdyksestä alkunsa saanutta itsenäisyyden aikaa ja Ukrainan historiaa ja kulttuuria. Kirjassaan Kniivilä kuvaa muun muassa sitä, miten Länsi-Ukrainan kuuluminen aikanaan Itävalta-Unkariin on vaikuttanut maan kulttuuriin. Kalle Kniivilää haastattelee Pauliina Grym. Kulttuuriykkönen 2023-07-17
Eduard, Mariupol: – Minne me sitten lähtisimme, minä ihmettelin, kun oli ostettu asunto Mariupolista. Sähköt toimivat ja televisiossa näytettiin, miten Kiovaan osui ohjuksia. Jos jäädään tänne, joka paikassahan ammutaan, sanoin vaimolleni.Anja, Harkova: – Ei meillä olla niin kuin Venäjällä. Jos emme pidä siitä, miten asiat ovat, silloin Ukraina nousee vallanpitäjiä vastaan, silloin tulee maidan ja me panemme asiat toiseen järjestykseenKostiantyn ja Fedor, Melitopol: – Venäjä on poliisivaltio, siellä ei ole sananvapautta eikä muutakaan vapautta. Ja ihmiset tietysti pelkäävät. Vapauden saavuttamiseksi on vuoda- tettava verta, muuten se ei onnistu. He ehkä eivät ymmärrä sitä, tai sitten he pelkäävät, en osaa sanoaOksana, Mariupol: – Meidän silmiemme edessä ne ampuivat naapuritaloa kaksi päivää. Talo paloi kaksi päivää, sinne paloi ihmisiä elävältä.Jevhen, Huljaipole: – Ennen oli paljon korruptiota, rosvoja ja lahjuksia. Vuoden 2014 jälkeen asiat menivät vain huonompaan suuntaan. Mutta nyt sellainen on mahdotonta, lahjuksia ei voi enää antaa, lakia on seurattava. Zelenskyi on tehnyt kaiken lupaamansa.Arena Lviv. Vuoden 2012 EM-kisoja varten rakennettu jalkapallostadion toimii nyt pakolaiskeskuksena.Julia Šatohina Donetskista asuntolan pommisuojassa: – Tärkeintä on, että täällä he saavat katon päänsä päälle ja kolme lämmintä ateriaa päivässä. Täällä he saavat olla rauhassa ja tuntea, että kaikkein pahin on ohi, täällä heillä on mahdollisuus suunnitella, miten he tästä jatkavat.Ihor Šapovalov, Luhanskin filharmonisen orkesterin johtaja: – Kolmasosa orkesterista jäi miehitettyyn kaupunkiin. Ne, jotka jäivät, olivat enimmäkseen vanhempaa väkeä, lähellä eläkeikää. Niitä, jotka eivät jaksaneet lähteä evakkoon. He jäivät sinne ja sanoivat, että käyköön miten käy.Olena Holyševa, Lviv: – Surullistahan se on, mutta me toimme mukanamme suuren osan Neuvostoliittoa siihen uuteen, itsenäiseen Ukrainaan. Eikä toisin tietysti olisi voinut käydäkään, emmehän me miksikään uusiksi ihmisiksi muuttuneet.Kiovan metrossa.Ivan Gomza, Kiova: – Neuvostoliiton hajotessa Ukrainalla ja Venäjällä oli itse asiassa varsin samankaltaiset lähtökohdat- Ne johtivat kuitenkin kahteen täysin erilaiseen poliittiseen projektiin.Isä Mykola, Butša: – Silloin näimme, että meitä vastaan ajaa kaksi panssarivaunua, joiden tykit osoittivat meitä kohti. Olimme juuri päässeet ulos Butšasta, ja nyt meitä ammuttaisiin. Kohta meitä ei enää ole, ennätin ajatella.Pommisuoja Kiovan rautatieaseman kellarikerroksessa.Kirkon edustalla seisoo hiljainen väkijoukko. Kirkon kello soi. Yksinäinen miesääni laulaa hitaasti: ”Pyhä Jumala, pyhä väkevä, pyhä kuolematon, armahda meitä.” Arkut nähdessään kaikki lankeavat polvilleen. Nuoret, maastopukuiset sotilaat kantavat arkut katua pitkin kirkon ovelle.Ivan Kovalskyi kaatui viikko sitten. Hänen äitinsä Maria seisoo haudan vierellä ja itkee. Sanat eivät tahdo tulla, mutta hänellä on jotain tärkeää sanottavaa.
Korjaus
Luvussa ”Varkaan lakki palaa”, kirjan sivulla 100, on seuraava virheellinen kappale:
Tuomioista huolimatta Janukovytš pääsi muutamaa vuotta myöhemmin Neuvostoliiton sisäministeriön poliisikouluun ja eteni 1980-luvulla nopeasti urallaan. Itsenäisessä Ukrainassa hänestä tuli ensin koko maan rikospoliisin päällikkö, sitten sisäministeri. Ministerin pestistä hän Gongadzen murhan jälkeen tosin sai potkut.
Tämä ei pidä paikkaansa, olen taustatyötä tehdessäni sekoittanut Janukovytšin toiseen henkilöön. E-kirjasta ja äänikirjasta virheellinen kappale on poistettu, mutta huomasin valitettavasti virheen vasta kun kirja oli painetu.
